Lasten ja nuorten harrastakotona.fi avaa ovet kotona harrastamiseen

Koronavirusepidemia on muuttanut lasten ja nuorten arkea kuluvan kevään aikana merkittävästi. Lapset ja nuoret viettävät paljon aikaa kotona etäopetuksessa, mutta myös vapaa-ajan merkeissä, kun harrastukset ovat jääneet tauolle tai siirtyneet nettiin. Harrastakotona.fi-sivusto on luotu, jotta lapset, nuoret ja perheet löytäisivät mukavaa tekemistä ja mahdollisuuksia kokea ja kokeilla taidetta poikkeustilanteessakin.

 

Harrastakotona.fi on lapsille ja nuorille suunnattu harrastamisen paikka netissä. Sivustolta löytyy monipuolista tekemistä sekä taide- ja kulttuurielämyksiä helposti ja maksuttomasti. Tästä linkistä pääsee Harrastakotona.fi-sivustolle.

 

Harrastakotona.fi-sivuilla on ammattilaisten tuottamia ohjeita ja ideoita taiteen kokeilemiseen ja harrastamiseen. Helppokäyttöisille sivuille on valittu taidetekemistä aina parkourista sirkukseen ja sarjakuvasta tanssiin. Lapsi voi tutustua sivuihin yksin tai vanhemman kanssa. Sivuilta löytyy lisäksi esitystallenteita, virtuaalivierailuja sekä kalenteri, jossa näkyy tulossa olevia live stream -esityksiä.

 

Harrastakotona.fi-sivuston ovat tuottaneet Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto, Kulttuurikeskus PiiPoo ja Lastenkulttuurikeskus Verso yhtistyössä useiden eri lastenkulttuurikeskusten kanssa. Sivujen sisältöjen tuottajina ovat mm. suomalaiset lastenkulttuurikeskukset, taiteen perusopetuksen oppilaitokset, taidekasvattajat, taidelaitokset, mediatalot ja taiteilijat. Lasten ja nuorten taidekeskus on mukana tuottamassa sisältöä sivustolle.