Takaisin

Kiekuva kiertuenäyttely

Kiekuva kiertuenäyttely kutsuu kuvien äärelle katsomaan, kokemaan ja tekemään. Varhaiskasvatuksen, koulujen ja kirjastojen tiloihin soveltuva näyttely voidaan pystyttää helposti monenlaisiin paikkoihin. Esillä olevat 10 kansainvälistä teosta ovat 4–13-vuotiaiden tekemiä. Näyttely tuo tunnelmia eri maista leikkien, laulujen ja tehtävien kautta. Kierroksen aikana lapset saavat tietoa muista kulttuureista. Apuna voi käyttää leikkikortteja, kirjoja, pelejä ja muuta kokonaisuuteen kuuluvaa materiaalia.

Toiminta rikastuttaa yhteisöjen arkea, tuottaa iloa ja edistää lasten kulttuurista osaamista sekä hyviä vuorovaikutus- ja ilmaisutaitoja.  Näyttely on tuotettu yhteistyössä Hyvinkään kaupungin Kiekuva kieli- ja kulttuuritietoisuus varhaiskasvatuksessa -hankkeen kanssa. Lisätietoja Kiekuva-hankkeesta löytyy Hyvinkään kaupungin verkkosivuilta. Pääset Kiekuva-hankkeeseen tästä linkistä.

 

Lähikuvia luonnosta

Kuinka monta jalkaa on muurahaisella? Entä miltä näyttää perhosen siipi tai puunlehti ihan läheltä katsottuna? Lähikuvia luonnosta -näyttelyssä on 23 teosta, jotka ovat 5 -17-vuotiaiden lasten ja nuorten tekemiä. Teoksia on 20 eri maasta. Näyttelyssä on maalauksia, grafiikkaa ja valokuvia. Näyttelyn teoksia voi tutkia suurennuslasin kanssa ihan läheltä ja tarkastella hyönteisiä, kasveja, sieniä tai puiden erimuotoisia lehtiä ja yksityiskohtia. Teosten kautta voi testata kuinka monta kasvia tai eläintä jo tunnistaa ja samalla voi oppia uusia asioita eri lajeista. Näyttelyn yksityiskohdat innostavat luonnon tarkkailuun.

 

Käsityötaitoa

Käsityötaitoa-näyttely on osa Villa Artun galleriassa 2018 esillä ollutta Kamelitori-näyttelyä, joka esitteli käsitöitä ja käsityöaiheisia teoksia arkiston kätköistä vuosikymmenien varrelta. Lainattavassa Käsityötaitoa-näyttelykokonaisuudessa on maalauksia, grafiikkaa ja batiikkitöitä 16 eri maasta. Teokset ovat 7-18-vuotiaiden tekemiä. Käsitöiden äärellä vietetään aikaa yksin tai perheen kanssa. Monissa perheissä käsityötaito välittyy isovanhemmilta ja sukulaisilta nuoremmille taitajille. Tuttujen käsitöiden lisäksi näyttelyn teokset esittelevät eri kulttuureissa osattavia taitoja kuten materiaalien valmistamista kookospuun lehdistä Malediiveillä tai juhliin ommeltavia aitoja kukkakoristeita Intiassa.

 

Perheitä maailmalta

Kuvakollaasi lasten tekemistä perhe-aiheisista teoksista

Perheitä esittävissä kuvissa on läsnä yhdessä oleminen ja tekeminen. Joissakin ollaan arkisten askareiden äärellä, toisissa juhlatunnelmissa. Näyttelyn 31 teosta 25 maasta kertovat elinympäristöistä ja olosuhteista, joissa perheet elävät eri puolilla maailmaa, sekä heidän elämäntavoistaan. 4–19-vuotiaiden eri tekniikoilla tekemistä kuvista huokuu myös perheenjäsenten välinen kiintymys ja välittäminen.

 

Meitä on moneksi

Kuvakollaasi lasten tekemistä muotokuvista

Meitä on moneksi -näyttelyn 40 teosta muodostavat moni-ilmeisen muotokuvagallerian. Joukossa on yksityiskohtaisen tarkkoja piirustuksia, vahvoilla siveltimenvedoilla tehtyjä maalauksia, herkkiä akvarelleja ja ilmeikkäitä grafiikan vedoksia. Joissakin kuvissa on tunnistettavissa tunnettujen taiteilijoiden, kuten Picasson tai Kandiskyn tyyli, tai kuuluisa ihminen. Teoksia on 23 maasta ja niiden tekijät ovat 4–18-vuotiaita.

 

Fillarilla

Kuvakollaasi lasten tekemistä polkupyöräaiheisista teoksista

Tässä polkupyöräilyyn keskittyvässä 40 teoksen näyttelykokonaisuudessa on vauhtia ja väriä. Pikkukivet lentelevät ja pyörän pinnat vilistävät silmissä kun fillaroitsijat maailman eri kolkista lähtevät liikkeelle. On kilpapyöräilijöitä ja rauhallisia sunnuntaiajelijoita, retkipyöräiijöitä ja jopa pyöräilijä, joka vetää kokonaista karusellia perässään. Lasten ja nuorten tekemistä teoksista välittyy pyöräilyn hauskuus. Polkupyörän anatomiaa on kuvattu monella tavalla ja teoksissa pyöräilijät ohjailevat ajokkejaan miten parhaiten taitavat. Teosten tekijät ovat 5–18-vuotiaita.

 

Sirkus

Kuvakollaasi lasten tekemistä sirkusaiheisista teoksista

Sirkusnäyttely koostuu 30 teoksesta, jotka monipuolisesti kuvaavat sirkuksen maagista ja kiehtovaa maailmaa. Mukana on mm. härkä- ja kamelisirkus, tulirenkaiden läpi hyppääviä leijonia, ilmeikkäitä klovneja, taikureita, akrobaatteja ja intialainen käärmeenlumooja. Teokset ovat piirustuksia, maalauksia ja grafiikan vedoksia. Sirkuksesta löytyy eri ikäisten lasten ja nuorten teoksia eri puolilta maailmaa. Edustettuina ovat esimerkiksi albanialainen, kazakstanilainen, unkarilainen ja intialainen sirkustaide.

 

Eino ja maailman lapset

Kuvakollaasi lasten tekemistä lapsiaiheisista teoksista

Eino ja maailman lapset -näyttely on laaja, 50 teoksen katsaus kansainväliseen lasten ja nuorten taiteen arkistoon. Se on osa Lasten ja nuorten taidekeskuksen perustajan, kuvataiteilija ja kuvataideopettaja Eino Vesalaisen (1923–2010) muistonäyttelyä. Näyttelyssä on maalauksia, piirustuksia, grafiikkaa ja kuvakudoksia 1970-luvun alusta nykypäivään. Teosten tekijät ovat 5–17-vuotiaita ja he ovat kotoisin 43 eri maasta. Eino ja maailman lapset -näyttely oli esillä Villa Artussa vuonna 2012.

 

Puun taju

Kuvakollaasi lasten tekemistä puuaiheisista teoksista

Puun taju -teoskokonaisuus liittyi kesällä 2011 Villa Artun galleriassa esillä olleeseen Puun taju – puun haju -näyttelyyn. Näyttely oli osa Hyvinkään taidemuseon ja Hyvinkään taiteilijaseuran Puun taju -kesänäyttelyä. Lainattavassa kokonaisuudessa on 36 teosta, joiden tekijät ovat 6–16-vuotiaita. Teoksia on 14 eri maasta Euroopasta, Aasiasta ja Afrikasta. Maalaten, piirtäen ja grafiikan menetelmin tehdyissä kuvissa tulee esille puiden ja metsien moninaisuus niin visuaalisesti kuin käytännölliseltäkin kannalta. Kuvat kertovat, kuinka tärkeitä puut ovat ihmisille sekä eläimille eri puolilla maailmaa. Ne tuottavat ruokaa ja materiaalia sekä antavat suojaa, mutta myös paikan iloisille leikeille.

 

Huoli huomisesta, toivo tulevasta

Kuvakollaasi lasten tekemistä ympäristöaiheisista teoksista

Huoli huomisesta, toivo tulevasta on noin sadan teoksen ympäristöaiheinen näyttelykokonaisuus. Näyttely tuo esiin lasten ja nuorten tapoja havainnoida ympäristöään ja suodattaa kuviinsa nähtyä, koettua ja kuviteltua. Maalauksissa näkyvät sekä unelmat paratiisista että pelot maapallosta, jonka ihminen on tuhonnut jätteillään. Näyttelyssä ympäristöä ja elämää eri puolilla maailmaa kuvataan kuuden teeman kautta: ympäristön uhat, kulutuskulttuurin kuvat, yhteinen vastuu, paratiisi, fantasia ja rinnakkaiset todellisuudet. Näyttelyssä on teoksia 45 maasta Aasiasta, Euroopasta ja Afrikasta, vuosilta 1971–2010. Tekijät ovat iältään 5–18-vuotiaita. Näyttely koottiin Villa Artun galleriaan syksyllä 2011 Aalto-yliopistosta kuvataideopettajaksi valmistuneen Hertta Nilssonin aiheesta tekemään lopputyöhön liittyen.

 

Tyttöjen kuvia

Kuvakollaasi lasten tekemistä tyttöjen muotokuvista

Näyttelykokonaisuudessa on 33 teosta. Mukana on tyttöjen omakuvia sekä kuvia heistä harrastuksien ja arjen askareiden parissa kotona ja ulkona, yksin tai ystävien seurassa. Näyttelyn vanhimmat teokset ovat 1970-luvulta ja uusimmat vuodelta 2007. Teoksia on 16 eri maasta ja niiden tekijät ovat iältään 5–13-vuotiaita. Näyttely koottiin Villa Artun käytävägalleriaan syksyllä 2012, kun Villa Artun galleriassa oli esillä Mistä on tytöt tehty -näyttely. Näyttelyssä Katja Tukiaisen, Stiina Saariston, Maria Wolframin ja Anniina Vainionpään teokset avasivat erilaisia näkökulmia tyttöyteen.

 

Leijona

Kuvakollaasi lasten tekemistä leijona-aiheisista teoksista

Leijona-näyttely on hurja ja hauska. 24 teoksen kokonaisuus sisältää karjuvia ja komeita, hymyileviä ja hellyttäviä sekä leikkisiä ja lempeitä leijonia. Kuvissa on niin villejä viidakon petoja kuin ihmisten kesyttämiä sirkusleijonia. Visuaalisesti rikkaan näyttelyn teosten tekijät ovat 4–18-vuotiaita. Teoksia on 12 eri maasta 1970-luvulta vuoteen 2007.

 

Hortus urbanus

Kuvakollaasi lasten tekemistä kasviaiheisista teoksista

Hortus Urbanus -näyttelyn teoksissa lapset kuvaavat kaupunkiympäristön vihreitä keitaita, kasvien monimuotoisuutta ja viljelyyn ja sadonkorjuuseen liittyviä ilmiöitä. Teoksia on noin 23 maasta jokaisesta maanosasta. Näyttelyn eri tekniikoin ja tyylein tehdyt teokset ilmentävät toisaalta ilmiöiden samanlaisuutta eri puolilla maailmaa, toisaalta kulttuurisia eroja. Näyttelyn 48 teoksen tekijät ovat 5–17-vuotiaita.

 

Katujen elämää

Kuvakollaasi lasten tekemistä kaupunkiaiheisista teoksista

Useassa Lasten ja nuorten taidekeskuksen kansainvälisessä näyttelyssä on ollut aiheena ympäristö. Kansainväliseen lasten ja nuorten taiteen arkistoon on kertynyt paljon kuvia kaupungeista. Katujen elämää -näyttelyssä on 26 erilaista kapunkinäkymää. Teoksissa on kuvattu lasten ja nuorten omia kotikulmia, vilkasta kaupunkielämää sekä katujen tapahtumia eri vuorokaudenaikoina. 10–18-vuotiaiden lasten ja nuorten piirustukset ja maalaukset ovat vuosilta 1980–2010.

 

Kotini

Kuvakollaasi lasten tekemistä kotiaiheisista teoksista

Kotini-näyttely on useita kymmeniä teoksia käsittävä kokonaisuus vuonna 2010 pidetystä 14. kansainvälisestä lasten ja nuorten taiteen näyttelystä. Näyttelyn teokset ovat maalauksia, piirustuksia, grafiikkaa ja valokuvia 35 maasta. Lapset ja nuoret ovat kuvanneet kotiaihetta monin eri tavoin; koteja sisältä ja ulkoa, kotikaupunkeja ja -kyliä, biologisia ja kulttuurisia koteja, mielikuvituskoteja ja eläinten koteja. Kuvista löytyy niin perheiden puuhastelua eteläisen pallonpuoliskon aurinkoisilla pihoilla kuin tunnelmia eurooppalaisista kodeista.

 

Meidän Afrikkamme

Kuvakollaasi lasten tekemistä Afrikka-aiheisista teoksista

Meidän Afrikkamme -näyttely koostuu noin 30 afrikkalaisen lapsen ja nuoren tekemistä maalauksista, piirustuksista ja grafiikan vedoksista. Teoksia on 15 Afrikan maasta vuosilta 1973–2010. Näyttelyssä on esillä niin nuorempien lasten iloisia kuvia Afrikan eläimistä kuin vanhempien lasten koskettavia kuvauksia Afrikan maiden ikävämmästä todellisuudesta. Ennen kaikkea näyttely tarjoaa lasten ja nuorten näkökulman maanosaan ja siellä asuvien ihmisten elämään.