JÄTIN MATKASSA
retkellä romantiikan maisemissa Villa Artun galleriassa 18.11.-18.12.2011
Hyvinkään lasten ja nuorten kuvataidekoulun ja Taito-käsityökoulu Helmin yhteisnäyttelyssä on lasten ja nuorten tulkintoja romantiikan ajan taiteilijoiden maisemamaalauksista ja -valokuvista sekä niiden kohteina olleista paikoista. Lukuvuoden 2010-2011 kestäneen projektin aikana lapset ja nuoret tarkastelivat ihmisen suhdetta luontoon romantiikan ajasta nykypäivään mm. retkeilemällä paikoissa, joissa taiteilijoiden teokset ovat syntyneet.
HUOLI HUOMISESTA, TOIVO TULEVASTA
Lasten ja nuorten kansainvälistä kuvataidetta ympäristökasvatuksen näkökulmasta 4.10.–13.11.2011
Villa Artun galleriassa on esillä noin 100 teosta Lasten ja nuorten taidekeskuksen kansainvälisestä kokoelmasta. Näyttelyn kuvissa ympäristöä ja elämää eri puolilla maailmaa kuvataan sekä huolta vailla että kantaaottavasti. Kuvissa on vehreitä paratiiseja ikuisen kesäloman tunnelmissa, toisaalta meressä lilluvia roskalauttoja ja saastuneita kaupunkeja. Halu estää maailmaa hukkumasta roskiin näkyy yhteisöllisiä siivoustalkoita esittävissä kuvissa.
JOS METSÄÄN HALUAT MENNÄ NYT...
Urbaanin kuvataiteen kurssin satoa 1.–25.9.2011
Syyskuun aikana näky Villa Artun galleriassa saattaa yllättää. Sinne on eksynyt Hip hop -karhu katsomaan graffititaiteesta vaikutteita saaneita näyttäviä maalauksia ja eriskummallisia puuveistoksia. Näyttely ja sen teokset ovat elokuun alussa Villa Artussa järjestetyn urbaanin kuvataiteen kurssin satoa. Lasten ja nuorten taidekeskuksen järjestämällä kurssilla ryhmä nuoria työskenteli kuvataiteilija Timo Vaittisen ohjauksessa. Tiedote
PUUN TAJU
10.6.–28.8.2011
Näyttely on osa Hyvinkään Taiteilijaseuran ja taidemuseon Puun Taju -nykytaidetapahtumaa.
Kaisa ja Timo Berryn teos "Lähde" (2010)
Lasten ja nuorten kuvataidekoulun kaupunkiprojekti Puun Taju – Puun Haju: aikajana läpi kotikaupungin kohti Parantolan puistoa ja sen tervehdyttävää männyn tuoksua. Lasten ja nuorten puisto- ja puuaiheisia maalauksia kansainvälisestä kokoelmasta 1970-luvulta nykypäivään.
Hyvinkään ympäristönsuojeluyhdistyksen koululaisten valokuvanäyttely Minun kevätpuuni. Tiedote
HYVINKÄÄN TAITO-KÄSITYÖKOULU HELMIN KEVÄTNÄYTTELY
5.5.–5.6.2011
Käsityökoulu Helmin eri toimipisteiden ryhmät ovat lukuvuoden aikana tehneet kotiin ja asumiseen liittyviä käsitöitä. Värikkäässä näyttelyssä on katseltavaa kattauksista perhospönttöihin. Näyttelyyn voi tilata toimintaa sisältävän opastuksen.

KASSAMAGNEETTI
Hyvinkään Lasten ja nuorten kuvataidekoulun Ateljeepajan päättötyönäyttely 14.4.–29.4.2011
Kuvataidekoulun vanhimpien oppilaiden päättötöistä koottu näyttely on katsaus pitkään kuvataidetta harrastaneiden nuorten taiteelliseen ilmaisuun. Näyttelyssä on luettavissa nuorten portfoliot, joissa nuoret kertovat ajatuksistaan taiteellisesta työskentelystä ja sen kehittymisestä.
KALEVALAN NÄKYMÄTÖNTÄ MAAILMAA
Käsityötaiteilija Minna Kokkisen huovasta tehtyä taidetta Kalevalan tarinoista 21.2.–10.4.2011
Alunperin teatterinukkien tekijäksi kouluttautunutta Minna Kokkista on Kalevala kiehtonut aina. Kalevalan näkymätöntä maailmaa -näyttely on kokonaisuus Kalevalan myyttisestä maailmasta niin kuin taiteilija on sen kuvitellut. Näyttely lähestyy Kalevalaa satujen ja ihmeiden kautta, mielikuvituksella ratsastaen ja myyttejä sekä kansanuskomuksia kunnioittaen. Teoksissa seikkailevat Kalevalan tarustossa esillä olevat hahmot, Väinämöisen synnyttäjä Ilmatar, Ahti aaltojen kuningas Vellamo vaimonsa kanssa, metsän kuningas Tapio ja emäntä Mielikki. Mukana ovat myös metsän asukkaat, eläimet, tontut, peikot ja keijut.
Hahmot saavat muodon taidokkaasti eri huovutustekniikoin työstetyissä suurissa ja värikkäissä seinätekstiileissä sekä lattiatasoilla olevissa tilateoksissa. Tilateosten materiaaleina on käytetty huovutuksen lisäksi paperimassaa, erilaisia kuituja ja peilejä. Näyttelyyn on myös pystytetty jurtta, johon on piilotettu mystinen Sampo. Hauenleukaluisen kanteleen luota voi aloittaa, ”Kalevalaisen tietovisan”. Se toimii apuna näyttelyyn, Kalevalaan ja Suomen kansan uskomus- ja tarinaperinteeseen tutustumisessa. Näyttelytiedote
KODITON
taidenäyttely ja -tapahtuma kodittomuudesta 11.1.–13.2.2011
Mitä sana koditon tarkoittaa? Mitä on kodittomuus? Mikä tekee kodista kodin?
Näitä kysymyksiä on työstetty koulutusyhtymä Hyrian työttömien työpajatoiminta Työmyllyn eri toimipisteissä kesästä 2010 lähtien. Joillekin hyvin henkilökohtaistakin teemaa on käsitelty yhdessä ja yksin. Kertyneistä ajatuksista, ideoista ja eri tavoin, sanoin, kuvin sekä äänin toteutetuista kuvauksista rakentuu Villa Artun galleriaan näyttelyn muodossa oleva kuvaus siitä, mitä sana koditon voi merkitä.
Koditon-näyttely on osa Työmyllyn Luppo11-taidetapahtumaa, joka on jatkoa kesällä 2009 Riihimäellä toteutetulle taidetapahtumalle. Näyttely jatkaa myös Lasten ja nuorten taidekeskuksen syksyn 2010 My Home – Kotini –näyttelyn teeman käsittelyä, mutta erilaisesta näkökulmasta.
Yleisön ajatuksille ja kuvauksille kodittomuudesta antavat tilaa näyttelyssä olevat interaktiiviset teokset sekä näyttelyn aikana toteutettavat työpajat, joiden tuotoksista osa laitetaan esille näyttelyyn. Villa Artussa toteutettavia työpajoja on eri ikä- ja kohderyhmille. Työpajojen lisäksi ryhmät voivat tilata luennon kodittomuutta käsittelevästä taiteesta sekä opastuksen näyttelyyn.
Osa tapahtumaa on myös torstaina 3.2.2011 klo 17.30-20.00 järjestettävä nuorisotapahtuma.
Työmyllyn ja Lasten ja nuorten taidekeskuksen lisäksi Koditon taidetapahtumaa on tekemässä eri tahot mm. Hyvinkään nuorisotyöpaja Hope sekä Hämeen ammattikorkeakoulu, jotka vastaavat osasta työpajoista. Työpajoja ovat suunnitelleet Työmyllyn ja Hopen asiakkaat yhdessä ohjaajiensa kanssa sekä Hämeen ammattikorkeakoulun ohjaustoiminnan opiskelijat. Tiedote työpajoista
HORTUS URBANUS - KAUPUNKIPUUTARHA
17.8.–3.10.2010
Hortus Urbanus –kaupunkipuutarha -näyttelyn pääteos oli Alexander Reichsteinin Ihmepuu-installaatio (2007). Villa Artun pihalla kesän aikana kasvanut kapunkiviljelys laajenee Villa Artun galleriaan. Taiteilija Alexander Reichsteinin Ihmepuu-installaation ympärille kasvaa taiteellinen kaupunkipuutarha lasten ja nuorten teoksista. Näyttelyssä on esillä myös 70 teosta kansainvälisestä lasten ja nuorten kokoelmasta.
MY HOME – KOTINI
14. kansainvälinen lasten ja nuorten näyttely 14.10.–19.12.2010
MY HOME - KOTINI -näyttelyssä on esillä 186 lasten ja nuorten tekemää teosta 35 maasta. Eri puolilta maailmaa lähetetyistä 7229 lasten ja nuorten teoksesta on koottu Villa Artun galleriaan 168 teoksen teoksen kokonaisuus. Näyttelyn teoksissa kotini-teemaa on lähestytty erilaisista näkökulmista. Esillä on maalauksia, piirustuksia, valokuvia ja grafiikkaa kodeista sisältä ja ulkoa, kotipihoista, -kaduista ja kaupungeista. Kuvia on myös eläinten kodeista. Tärkeä osa kotia on myös perheenjäsenet, etenkin äiti - biologisena kotina. Näyttely on esillä Helsingissä Kaapelitehtaan Valssaamossa 13.1. - 2.6.2011. Tiedote