Koulutus

Taidekeskus suunnittelee ja järjestää koulutusta lasten ja nuorten taidekasvatuksen parissa työskenteleville, mm. opettajille ja päivähoidonhenkilökunnalle. Taidekeskus suunnittelee ja toteuttaa koulutusta myös yhteistyössä eri aloilla toimivien tahjojen kanssa. Taidekeskukselta voi myös tilata koulutuskokonaisuuksia omien toiveiden mukaisesti.

Koulutusten järjestämisessä taidekeskus tekee tiivistä yhteistyötä Villa Artun muiden toimijoiden, Hyvinkään kaupungin lasten ja nuorten kuvataidekoulun ja Taito käsityökoulu Helmin kanssa. Yhteistyö tarjoaa mahdollisuuden käyttää koulujen tasokkaita opetustiloja sekä opetushenkilökuntaa. 

Yhteistyötä on myös Lasten ja nuorten taidekeskuksen säätiön jäsenyhteisöjen kanssa. Jäsenyhteisöjen kautta Taidekeskuksella on käytössä eri kulttuuri- ja kasvatusalan asiantuntijoita. Toisaalta taidekeskus tarjoaa mahdollisuuden esimerkiksi säätiön jäsenyhteisöinä olevien yliopistojen, Jyväskylän yliopiston Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen sekä Aalto yliopiston Taideosaston, opiskelijoiden suorittaa taidekeskuksessa opintoihin kuuluvia työharjoitteluja ja opintoprojekteja. Lisäksi taidekeskuksen kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen kokoelma tarjoaa hyvän aineiston akateemisiin lopputöihin. Myös muiden oppilaitosten kanssa taidekeskus on valmis yhteistyöhön. 

Ulkopuolisille koulutuksen järjestäjille taidekeskus vuokraa tiloja. Taidekeskuksella on 50-paikkainen auditorio ja tilanteen mukaan käytössä on myös luokkatiloja taiteelliseen toimintaan. Myös näyttelitilan käyttöä voi tiedustella.