Lasten ja nuorten taidekeskuksen ydin on vuodesta 1971 2-4 vuoden välein järjestetty kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen näyttely. Näyttelykutsut lähetetään Suomen lähetystöjen ja eri maiden opetusministeriöiden kautta sekä suoraan tunnettuihin kouluihin ja kulttuuri-instituutioihin ympäri maailman. Näyttelyiden tavoite on luoda kuvaa lasten tavoista tehdä kuvia, mutta myös kerätä kuvallista materiaalia lasten ja nuorten elinympäristöstä eri puolilla maailmaa. Joskus näyttelyillä on ollut teema, joskus ei. Kaikki saapuneet työt liitetään kansainväliseen lasten ja nuorten taiteen arkistoon, jota Lasten ja nuorten taidekeskus ylläpitää. Kokoelmaan on tällä hetkellä noin 100 000 työtä noin 130 maasta.
"My home - Kotini" 14. kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen näyttely 2010
Aihe: Kotini. Aihetta toivottiin käsiteltävän avoimesti ja laajasti painottaen tekijän omaa kulttuuria, ympäristöä ja yksilöllisiä ideoita ja ajatuksia.
Tekniikka: piirustus, maalaus, grafiikka, valokuva, sarjakuva jne. Suurin sallittu koko 42 x 60 cm.
Yksi työ / osallistuja. Koulujen ja ryhmien maksimimäärä oli 10 työtä.
Sarjat: Alle 7 -vuotiaat, 7-9 -vuotiaat, 10-12 -vuotiaat, 13-15 -vuotiaat ja 16-18 -vuotiaat.
Kutsuja lähetettiin noin 190 maahan sekä paperisena että sähköpostitse.
Näyttelyyn saapui 7229 teosta 69 maasta.
Näyttelyssä palkittiin 509 työtä kunniakirjalla, joista 90 sai myös mitalin.
Näyttely oli esillä Villa Artussa 14.10. - 19.12.2010 ja Helsingin Kaapelitehtaan Valssaamossa 13.1. - 6.2.2011
Näyttelyn avasi Kimmo Aaltonen opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Paikalla oli suurlähetystöjen edustajia kymmenestä maasta.
"Ympäristöni” 13. kansainvälinen lasten ja nuorten taidenäyttely 2007
Aihe: Ympäristöni (My environment). Aihetta sai käsitellä avoimesti ja laajasti huomioon ottaen osallistujan oman kulttuuriperinnön.
Tekniikka: piirustus, maalaus, grafiikka yms.. Koko sai olla enintään 42 x 60 cm.
Sarjat: Alle 7 -vuotiaat, 7-9 -vuotiaat, 10-12 -vuotiaat, 13-15 -vuotiaat ja 16-18 -vuotiaat.
Koulut ja yhteisöt: enintään 30 työtä, joista on toimitettava erikseen yhteisluettelo.
Näytelyyn saapui 7418 teosta 58 maasta.
Näyttelyssä palkittiin 576 työtä.
Mitaleja jaettiin 133 ja kunniakirjoja 443.
Näyttely oli Villa Artussa 17.8. – 28.10.2007.
Näyttelyn avasi 16.8.2007 ylijohtaja Riitta Kaivosoja opetusministeriöstä.
”Värikäs arki” 12. Kansainvälinen lasten ja nuorten taidenäyttely 2004
Aihe: Jokapäiväinen elämä (Everyday Life). Aihetta sai käsitellä avoimesti ja laajasti oman kulttuuritradition mielessä pitäen.
Tekniikka: piirustus, maalaus, grafiikka yms. Teoksen koko vapaa.
Sarjat: alle 7-vuotiaat, 7-9 -vuotiaat, 10-12 -vuotiaat, 13-15 -vuotiaat and 16-18 -vuotiaat.
Koulut ja yhteisöt: enintään 30 työtä.
Näyttelyyn saapui 11 880 työtä 74 maasta.
Näyttelyssä palkittiin 1261 työtä.
Mitaleja jaettiin 162 ja kunniakirjoja 1085.
Näyttely oli 1.9. – 22.9.2004 Puristamo-salissa Kaapelitehtaalla Helsingissä.
Näyttelyn avasi 31.8.2004 kansliapäällikkö Markku Linna opetusministeriöstä.
Aihe: Kutsussa osallistua näyttelyyn kirjoitettiin: Minkälaiset leikit ja pelit ovat suosittuja kotimaassasi? Mitä leikkejä tytöt ja pojat leikkivät? Minkälaisia leluja ja pelivälineitä on käytössänne? Tarvitaanko niitä välttämättä ollenkaan? Miten tavalliset käyttöesineet tai ulkoa löydetyt esineet muuntuvat leikin välineiksi? Usein leikit ja pelit liittyvät juhliin. Mitä leikitte syntymäpäivillä, koulun juhlissa tai kesäretkellä? Minkälaisia rituaaleja kotimaassasi harjoitetaan? Miten tervehditään? Miten lapselle annetaan nimi? Juhlitaanko nuoren varttumista aikuiseksi? Minkälaisia leikkejä, pelejä ja rituaaleja oli isoäidin aikaan? Missä leikitään ja pelataan; ulkotiloissa, sisällä tai kenties mielikuvituksessa? Teemaa sai käsitellä aivan vapaasti. Se sai liittyä nykyaikaan yhtä hyvin kuin menneisyyteen.
Tekniikka: piirustus, maalaus, grafiikka ym. Töiden koko oli vapaasti valittavissa.
Kuvien mukana pyydettiin lähettämään lelunäytteitä: käytettyjä, löydettyjä, itse tehtyjä tai kaupasta ostettuja leluja, ts. ihan mikä tahansa leikkiväline. Lelut liitettiin näyttelyn yhteyteen kertomaan teemasta.
Sarjat: Alle 7-vuotiaat, 10-12-vuotiaat, 13-15-vuotiaat sekä yli 15 vuotiaat.
Koulut ja yhteisöt: enintään 30 työtä.
Näyttelyyn saapui 10 041 työtä 71 maasta.
Näyttelyssä palkittiin1248 työtä.
Mitaleja jaettiin 316 ja kunniakirjoja 857.
Näyttely oli Hyvinkään taidemuseossa 13.10. – 14.11.1999.
Näyttelyn avasi 12.10.1999 ylijohtaja Kalevi Kivistö opetusministeriöstä.
Suomessa valmisteltiin samaan aikaan leikki –aiheista kansainvälistä konferenssia, joka pidettiin vuonna 2001.
Lasten ja nuorten teokset pääsivät esille konferenssin yhteydessä.
Aihe: Kotiseutuni ja ympäristöni: ihmisiä työssä, perheeni, minun maailmani jne.
Aiheita sai käsitellä vapaasti ja laajasti kuvaamalla luontoa, maisemaa, elämää, työtä ja juhlaa omaa kansallista kulttuuriperinnettä unohtamatta.
Töiden tekotavat: Piirustus, grafiikka, maalaus, ym. Töiden koko oli vapaasti valittavissa
Sarjat: Alle 7-vuotiaat, 7-9-vuotiaat, 13-15-vuotiaat sekä yli 15-vuotiaat.
Koulut ja yhteisöt: enintään 30 työtä.
Kutsuja osallistua näyttelyyn lähetettiin 191 maahan 658.
Töitä saapui 8722 kappaletta 67 maasta.
Näyttelyssä palkittiin 1066 työtä.
Mitaleja jaettiin 253 ja kunniakirjoja 813.
Näyttely oli Wanhalla Villatehtaalla Hyvinkäällä 15.6. – 15.9.1996.
Näyttelyn avasi avaajana ylijohtaja Rauno Anttila opetusministeriöstä.
Näyttelyn suojelijana toimii tasavallan presidentin puoliso, Rouva Eeva Ahtisaari.
Aihe: Kotiseutuni ja ympäristöni; ihmisiä työssä, perheeni, minun maailmani jne.
Aiheita sai käsitellä vapaasti ja laajasti kuvaamalla luontoa, maisemaa, elämää, työtä
ja juhlaa omaa kansallista kulttuuriperinnettä unohtamatta.
Tekniikka: Piirustus ja grafiikka, maalaus ym. Töiden koko oli vapaasti valittavissa.
Sarjat: Alle 7-vuotiaat, 7-9-vuotiaat, 10-12-vuotiaat, 13-15-vuotiaat ja 16-18-vuotiaat.
Koulut ja yhteisöt: enintään 30 työtä.
Kutsuja lähetettiin 954 154 maahan. Tietoa välitettiin lähetystöjen, yhdistysten ja eri julkaisujen kautta.
Töitä saapui 4920 45 maasta.
Näyttelyssä palkittiin 833 työtä.
Mitaleja jaettiin 183 ja kunniakirjoja 650.
Näyttelyyn laitettiin esille mitalin saaneet 183 teosta.
Näyttely oli esillä Hyvinkään taidemuseossa 14.5. – 6.6.1993.
Näyttelyn avasi kulttuuriministeri Tytti Isohookana-Asunmaa. Paikalla oli suurlähetystöjen edustajia 13 eri valtiosta.
Merkillepantavaa oli, että ko. aikaan syntyneet uudet valtiot kuten Kazakstan, Kroatia, Latvia, Liettua, Makedonia, Saksa, Slovakia, Slovenia, Tsekki, Ukraina, Venäjä ja Viro olivat mukana. Näyttelyn kotiseutuaihe kiinnosti näitä maita, ja töistä oli nähtävissä tietoisuus omasta kansallisesta kulttuurista. Muutoin töissä otettiin kantaa maailman asioihin. Esille tulivat huoli maailmanrauhasta, huumeongelmien lisääntymisestä, ympäristön saastumisesta jne.”
8. "Ikkuna maailmaan" Kansainvälinen lasten ja nuorten taidenäyttely 1990
Aihe: Kotiseutuni ja ympäristöni; ihmisiä työssä, perheeni, minun maailmani jne.
Aiheita sai käsitellä vapaasti ja laajasti kuvaamalla luontoa, maisemaa, elämää, työtä ja juhlaa omaa kansallista kulttuuriperinnettä unohtamatta.
Tekniikka: Piirustus ja grafiikka, maalaus ym.Töiden koko oli vapaasti valittavissa.
Sarjat: Alle 7-vuotiaat, 7-9-vuotiaat, 10-12-vuotiaat, 13-15-vuotiaat ja 16-18-vuotiaat.
Koulut ja yhteisöt: enintään 30 työtä.
Näyttelyyn saapui 6148 työt 62 maasta.
Töistä palkittiin 763. Mitalin sai 266 työtä ja kunniakirjan 497.
Näyttely oli esillä 17.5 – 24.6. 1990.
Aiheet:
1. oman maan myytit, kansansadut ja tarinat
2. musiikin, kirjallisuuden, kertomusten, teatterin ja joukkoviestimien herättämät mielikuvat
3. entiset ja nykyajan sankarit
Tekniikka: Piirustus ja grafiikka, maalaukset, ym. tekniikat. Töiden koko oli vapaasti valittavissa. Lasten ja nuorten kansainvälinen kansainvälinen maalauskilpailu päätettiin muuttaa lasten ja nuorten kansainväliseksi taidenäyttelyks, johon osana tuli kuulumaan 7. kansainvälinen lasten ja nuorten taidekilpailu.
Kilpailusarjat: 10-12-vuotiaat, 13-15-vuotiaat ja 16-18-vuotiaat
Avoin sarja: Kaikkia alle 10 vuotiaat: kutsu osallistua näyttelyyn teoksillaan,
joiden aiheet ja osanotto-ohjeet ovat samat kuin kilpailusarjassa.
Koulut ja yhteisöt: enintään 30 työtä.
Kutsuja lähetettiin 1534, 196 maahan tai maantieteelliselle alueelle. Kutsut olivat englanniksi, ruotsiksi, saksaksi, ranskaksi, venäjäksi ja espanjaksi.
Kutsun mukaan laadittiin kyselykaavake, jonka avulla pyrittiin henkilötietojen lisäksi selvittämään kuvan syntyyn liittyviä tietoja. Niiden tarkoitus oli valottaa kuvan tekijän kasvu- ja työskentelyolosuhteita, kuvataideharrastuksen laatua sekä opettajan ja ohjaajan osuutta.
Teoksia saapui 69 maasta 8297. Avoin sarja oli suosituin.
Töistä palkittiin 664.
Mitalin sai 119 työtä ja kunniakirjan 545.
Kaikille näyttelyyn päässeille lähetettiin myös kuvitettu näyttely- ja kilpailuluettelo.
Töistä koottiin 500 teoksen näyttely. Näyttely oli esillä Hyvinkäällä 15.5. – 21.6.1987.
6. Kansainvälinen lasten ja nuorten taidenäyttely 1983
Aihe: Kotiseutuni; ihmisiä työssä, pellolla, kotona, tehtaassa jne., minun perheeni, kotiseutuni eläimiä.
Töiden tekotapa ja koko olivat vapaat.
Sarjat: 3-5-vuotiaat, 6-10-vuotiaat, 11-15-vuotiaat ja 16-19–vuotiaat
Kutsuja lähetettiin 1884.
Töitä saapui 57 maasta 7160.
Saapuneista töistä palkittiin 1468.
Mitaleja sai 792 ja kunniakirjoja 676.
Arvostelulautakunta: Komissaarina läänintaiteilija Eino Vesalainen.
Jäsenet: professori Lauri Ahlgren, kuvaamataidonopettaja Liisa Tiirola-Santala.
Hyvinkäällä pidettiin näyttely 3.5 – 30.5.1984.
Näyttelyn avasi ministeri Björkstrand.
Näyttelyn teiksista koottiin erilaisia kokonaisuuksia kiertonäyttelyiksi ja tuotettiin diasarjoja lainauskäyttöön.
Aihe: Kotiseutuni; ihmisiä työssä, pellolla, kotona, tehtaassa jne., minun perheeni, kotiseudun eläimiä.
Tekotapa ja koko olivat vapaat.
Sarjat: 5-10-vuotiaat ja 11-15-vuotiaat.
Kutsuja lähetettiin 1400 55 maahan.
Töitä saapui lähes 5000 54 maasta ja kaikista maanosista. Lähetysten määrät vaihtelivat, toisista maista vain muutama työ, toisista satoja, lähettäjinä kulttuuriministeriöt, kerhot, koulut, yksityiset henkilöt.
Töistä palkittiin 758.
Mitaleja sai 314 työtä ja kunniakirjoja 344.
Arvostelulautakunta: Komissaarina läänintaiteilija Eino Vesalainen.
Jäsenet: johtaja Sven Fahlgren, opettaja Lauri Kuisma,
taidemaalari Lauri Räikkönen ja kuvanveistäjä Terho Sakki.
Tämä kilpailu oli ensimmäinen, joka julistettiin vasta perustetun Lasten ja nuorten taidekeskuksen nimissä.
Erisuuruiset näyttelykokonaisuudet kiersivät eri puolilla Suomea mm. taidemuseoissa, kirjastoissa, kouluissa ja päiväkodeissa.
Aihe: Kotiseutuni: ihmisiä työssä, pelloilla, kotona, tehtaissa, kalastamassa, jne.
Sarjat: 5-10-vuotiaat, 11-15-vuotiaat
Kutsuja lähetettiin 3000 kappaletta 1400 kirjeessä yli 100 maahan kulttuuriministeriöille, kouluille ja yksityisille henkilöille. Joissain maissa järjestettiin esikarsintoja.
Töitä saapui 36 maasta 4700.
Töistä palkittiin 791.
Mitalin sai 260 työtä ja kunniakirjan 531.
Arvostelulautakunta: Komissaarina läänintaiteilija Eino Vesalainen.
Jäsenet: Johtaja Sven Fahlgren, opettaja Lauri Kuisma,
taidemaalari Lauri Räikkönen ja kuvanveistäjä Terho Sakki.
Näyttely oli Hyvinkään Taidetalossa 15.9. – 15.10.1978.
Näyttelyn avasi Valtion taiteen keskustoimikunnan
ja Uudenmaan läänin taidetoimikunnan jäsen, maisteri Kaarina Virolainen.
Näyttely oli myös kiertonäyttelynä.
Aihe: Kotiseutuni; ihmisiä työssä, kotona, pellolla, tehtaissa, kalastamassa jne.Tekotapa ja koko olivat vapaat.
Sarjat: 5-10-vuotiaat, 11-15-vuotiaat.
Kutsuja lähetettiin 3000 kappaletta 1300 kirjeessä yli 100 maahan kulttuuriministeriöille, kouluille ja yksityisille henkilöille. Joissain maissa järjestettiin esikarsintoja.
Töitä saapui 30 maasta n. 4000.
Töistä palkittiin 817.
Mitalin sai 217 työtä ja kunniakirjan 600.
Arvostelulautakunta: Komissaarina taidemaalari Eino Vesalainen.
Jäsenet: Johtaja Sven Fahlgren, taideasiainsihteeri Marjatta Peltomaa
Hyvinkäällä 1.4. – 2.5.1976 olleessa ja sen jälkeen eri puolilla Suomea kiertäneessä näyttelyssä oli esillä 100 - 150 teosta.
Hyvinkäällä olleen näyttelyn avasi ulkoministeri Kalevi Sorsa.
Aihe: Kotiseutuni; Ihmisiä työssä, kotona, pellolla, tehtaissa, kalastamassa jne.
Tekotapa ja koko olivat vapaat.
Sarjat: 5-10-vuotiaat, 11-15-vuotiaat
Kilpailukutsuja painettiin 3000 ja niitä lähetettiin yli sataan maahan, kulttuuriministereille, kouluille ja yksityisille henkilöille. Tietoa levittivät lehdet, ulkoministeriö, lähetystöt, turistit ja yksityiset henkilöt.
Töitä saapui noin 3000 27 maasta. Lähes puolet oli Suomesta.
Töistä palkittiin noin 250 työtä.
Sarjassa 5-10 -vuotiaat palkittiin mitalilla 90 työtä
ja sarjassa 11-15 -vuotiaat 103 työtä.
Arvostelulautakunta: Komissaarina taidemaalari Eino Vesalainen.
Jäsenet: Johtaja Sven Fahlgren, taideasiainsihteeri Marjatta Peltomaa,
taidemaalari Raimo Reinikainen, mainospäällikkö Pekka Ryynänen ja
kuvanveistäjä Terho Sakki.
Näyttelyyn kehystettiin vajaa 150 työtä.
Näyttely oli Hyvinkään Taidetalolla 10.4. – 28.4.1974.
Näyttelyn avasi ulkoministeri Ahti Karjalainen.
Näyttelykiersi myös muissa näyttelytiloissa eri puolella Suomea.
Aihe: Kotiseutuni; Ihmisiä työssä, kotona, pellolla, tehtaissa, kalastamassa jne.
Tekotapa ja koko olivat vapaat.
Sarjat: Alle 10-vuotiaat ja 11-14-vuotiaat.
Kutsuja lähetettiin noin 100 maahan, kanavina olivat julisteet postin, yksityiset henkilöt, lähetystöt ja radioamatöörit.
Kilpailuun saapui reilu 2000 työtä 18 maasta.
Töistä palkittiin 79, joista kultamitaleita oli vajaa 20
ja hopea- ja pronssimitaleita sekä kunniakirjoja toistasataa.
Arvostelulautakunta: Komissaarina taidemaalari Eino Vesalainen.
Jäsenet: Kuvanveistäjä Terho Sakki, taideasiainsihteeri Reino Kinnaro, rehtori Yrjö-Pekka Mäkinen,
johtaja Sven Fahlgren, taidemaalari Tapio Haili.
Näyttelyssä oli esillä noin 100 teosta.
Näyttelyn avajaiset pidettiin 3.5.1972.
Avaajana toimi YK:n apulaispääsihteeri, varatuomari Helvi Sipilä.